Paluu

Töölöläinen esirippu nousee taas, ensi kertaa sitten 27.11. koetun maagisen keskiyön hetken. Sen jälkeen oli aika kääntää katse pois Töölöstä. Pian edessäni hehkui stadion keskellä nukkumalähiötä Brüggen laitamilla ja Klubi edelleen tavoittelemassa jatkopaikkaa helmikuulle. Vaikka suuri unelma ei toteutunut, tuo syyskuusta asti odotettu reissu ja oma HJK-debyyttini ulkomailla oli täydellinen futisvuoden huipennus – kaikkien aikojen marraskuun jatkoksi.

Kotimaassa havaitsin Ilveksen lähestyvän yllättäen. Perinteitä pursuava seura ja ympäröivä maakunta ovat oleellinen osa suomifutista: Nykyisessä kultasuonessamme harva ehkä tulee ajatelleeksi, että vuosina 1992-2008 HJK ylsi mestariksi vain viiden vuoden välein ja lähestulkoon kaikki muut ykkössijat karkasivat Pirkanmaalle. Katsoin myös itään ja tervehdin Kotkan poikii, joiden toivon ahtaavan Kymijoen kautta livahtaneen lippulaivansa nyt pysyvästi pääsatamaan. Ilves ja KTP kaupunkilaisineen ansaitkoon paikkansa luomalla kulttuuria paremmin kuin väistyneet Mypa ja Honka, pelillistä puolta unohtamatta.

Vielä kauempaa idästä näin nousevan auringon tuovan mukanaan aikaisen kevään. Puolellamme ovat olleet ilmojen herrat, joista eräs tunnetaan nyt nimellä Havenaar. Lähempänä kenttätasoa futissydämiä on puolestaan sytytellyt Atomin tarkkuus läpi pre-seasonin. Ja lopulta kun suljen silmäni, voin jo kuulla Töölöstä derbyjen nostamaa historiallista huminaa. Kausi alkakoon!

Kun vuosi sitten #96 vaelsi läpi metrotyömaan takaisin himaan, Urheilukadun kotiasemalla oli varmasti jo monet osaset strategisesti oikeilla raiteilla. Bana kaivoi taktiikkataulun muuttokuormastaan ja ulosmittasi korkealle kumuloituneet odotukset välittömästi. Futiskeskustelussa on puhuttu ”pohjoismainen suurseura HJK” -visiosta, jota kohti on edetty 2010-luvulla. Mutta jatkokehitys vaatii myös kotimaisilta takaa-ajajilta enemmän painetta, jotta Klubin täytyy juosta säännöllisesti kovempaa karkuun. Laitan lisätempotilauksen vetämään Lahti-Seinäjoki-Rovaniemi -akselille, josta on noussut positiivisia signaaleja myös olosuhteiden osalta. Kiihkeämpi taistelu antaa kannattajille enemmän ja houkuttelee maamme eri kolkissa uutta yleisöä paikan päälle.

Nyt on siis aika tehdä paluu omalle paikalle, sinivalkoiselle taivasalle. Matsipäivän tunne on yksi kesäkaipuun kohteista varsinkin raapivien rospuuttokelien aikana. On äärimmäisen hienoa, että kevyen keskuspuistopyöräilyn päässä kotoa esiintyy huippujengi, joka kykenee taistelemaan voitosta monien eurosarjojen kärkijoukkueita vastaan. Kalenterimerkintä ”HJK” kokoaa kaveriporukan kiireisissä elämäntilanteissa, laittaen arjen vaihtopenkille täydellisesti. Ympärillä pörrää tutuksi tulleen naamakirjon lisäksi lupaavasti uusia tulokkaita ja myös paluumuuttajia: Eräs kaverimme lähti 8.5. Banan palatessa mukaan Klubin matsiin ensi kertaa sitten Olympiastadionin ’98-syksyn. Kuinka ollakaan, pari liiga- ja europeliä lisää nähtyään hän löysi itsensä jälleen lohkovaiheesta, ja nyt ajoituksen mestarin povaria polttelee jo kausikortti.

HJK:n kassakone ei laulanut siirtoikkunassa aiempien vuosien kaltaisesti, joten saamme edelleen nauttia sinivalkopaidoissa myös nimistä Lod, Schüller, Baah, Moren, Savage ja Alho. Entä jos nyt tehtäisiin paluu lähitulevaisuuteen, kun DeLorean laskeutuu 21.10.2015: Ketkä ovat tänä vuonna painaneet kengänjälkensä stadilaiseen futishistoriaan? Ja tekeekö joukkueemme matkasuunnitelmia marraskuulle yhdessä vai erikseen?

(julkaistu 15.4.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)