Koti osoitteessa Urheilukatu 5

Vuosituhannen avauskesänä käynnistyi uusi aikakausi myös suomifutiksessa: Saimme pääkaupunkiin vihdoinkin isomman jalkapallostadionin – uuden pyhätön myös meille kannattajille, jotka ennen Finskiä olimme kodittomia. Avausottelussa nurmi vielä irtoili paikoittain, mutta onneksi se on matkan varrella juurtunut ja kestää jopa myöhäissyksyn vaiheita! Kotimme tarjoaa ulkoilmaviihdettä, joka on parhaimmillaan kevään merkeissä, kesän lämmössä ja syysiltojen tunnelmavaloissa. Moni seikka voisi olla paremmin, mutta paikka on monesti osoittanut arvonsa. Sitä on helppo lähestyä, ja sisään on mukava mennä nuorempien tai vanhempien kanssa. Suomalaisessa futiksessa harvaa asiaa on vuosien mittaan voinut pitää itsestäänselvyytenä, joten on ollut iso juttu saada tämä mesta katukuvaan, oleelliseksi osaksi Stadia.

Uutta Töölöä on nähty nyt 15 vuotta, joiden aikana myös HJK:n fanit ovat vieneet jalkapallokulttuuriamme valtavasti eteenpäin. Ennen nykyistä mestaruusputkea nähtiin mielenkiintoinen vuosikymmen, joka sisälsi nousuja ja laskuja, usein kahden vuoden jaksoissa. Syysmatseissa Celticiä (2000) ja Parmaa (2001) vastaan oli heti vahvaa yritystä jatkaa eurohuumaa, mutta sittemmin vastaavia hetkiä saatiin odottaa 2010-luvulle asti (www.hjk.fi/uutiset/Miehet-2166). Tuli jopa muutama kesä, jolloin kannattajan ei tarvinnut tägittää lomasuunnitelmiaan europelien mukaan. Klubi palasi mestariksi kausina 2002-2003, mutta uudistus oli väistämättä edessä kuuluisan ’98-jengin siirtyessä sivurajojen tälle puolelle yksi kerrallaan, osin ulkomaan keikkojen kautta. Samalla koko Klubi-brändi oli hieman hakusessa.

Toisaalta muutos teki kotimaan otteluista eri tavalla kiinnostavia. Mestaruudet jäävät aina vahvimmin historiaan, mutta Töölössä tuolloin luodut urat ja kaistat toimivat kivijalkoina nykypäivälle. Itse diggailin varsinkin kausista 2005-2006, jolloin vieraiksi saatiin ensi kertaa myös IFK Mariehamn ja Honka. Pakasta nostettu jokerikortti, Klubi 04, alkoi osaltaan tuottaa merkkejä uudesta pelaajakehityksen aallosta. Ilman kokemusta ei tarvinnut silti olla: Hopeakaudella 2005 Wallen oli varma portinvartija ja Jensen puolustuksen isäntä, joka sai vierelleen Halstin. Oikean laidan SorsaLampi häikäisi nousuillaan vastustajan maalivahdin. Perpa oli jo edelliskaudella vallannut tonttinsa ja viihtyi usein rankkarialueen kulmalla laittamassa pakkeja solmuun. Koko joukkue onnistui, joten koutsi-Keken toppatakki ei jäänyt edes kesähelteillä narikkaan, sillä kauden avaustappio tuli vasta elokuussa. Seuraavana vuonna hyökkäykseen saatiin uusi suosikki, joka siivitti nuoren jengin uudestaan hopealle: Ghazin kuja kulki läpi vastustajan puolustuksen ottelusta toiseen.

Tämän jälkeen pari vuotta horjahdettiin askel taaksepäin ennen oikean suunnan löytymistä. Edelliskausien avainpelaajia siirtyi Eurooppaan, ja Klubin juhlavuodesta 2007 tuli floppi. Sama alavire jatkui myös 2008, kun kauden päätteeksi Litti kävi Lahden paidassa nappaamassa pronssin Töölöstä. Tuolloin ei mikään näyttänyt innostavalta, mutta vuonna 2015 tiedämme mikä jengi on ollut Suomen paras siitä lähtien.

Europeleistä puhuttaessa taikasana on lohkovaihe. Ne ovat kuin arvokisat pelaajille ja kannattajille – sillä valtavalla lisäyksellä, että saamme matseista kolme kotistadikalle. Karsintavaiheessa puolestaan kakkosmatsin 90 minuuttiin pakkautuu kaikki panos, mikä tekee niistä uniikkeja jännitysnäytelmiä. Yksi teko, mihin Klubi ei ole vielä yltänyt, on lohkovaihepaikan kaappaaminen Sonskilla. Siinä siis tavoiteltavaa, mikäli ottelujärjestys sen suo!

(julkaistu 7.7.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)

Välähdyksiä 90-luvulta

Kultaisen 80-luvun viimeinen kesä alkaa ja pääsen koulujen päätösiltana sateiselle stadikalle Suomi-Hollanti -matsiin. En voi tietää vielä, että tästä alkaa oma elämänmittainen futiskauteni.

Vuosikymmen vaihtuu ja Italia ‘90 tuottaa ensimmäiset arvokisamuistoni – vahvimmassa Diego itkee. Maamme maaginen Litti puolestaan etenee Klubi-visiitiltä Kymenlaakson kautta Ajaxiin ja haluaa valloittaa kymppipaikan. Katson ‘93 ensimmäisen Mestarien liigan finaalin, jossa Basile Boli puskee nimensä syvälle muistiini ja futishistoriaan. USA ‘94 vangitsee minut TV:n äärelle päivin öin: Baggion ja kumppaneiden ansiosta olen lopullisesti myyty kuningaslajille, kun saan samaan aikaan kokea myös omat huippuhetkeni junnufutaajana.

Sisäinen futisliekki on roihahtanut ja ratkaisu löytyy läheltä, vetonaulana Lius. Urheiluruudun maalikimarasta onkin tullut jo tutuksi Kuusysi, Ilves ja moni muu vastustaja. HJK pelaa Bolliksella, pääsen sinne faijan kanssa kaudella ‘94 ja Karatajev tekee meihin molempiin vaikutuksen. Kun rytmikäs kulmapotkubiisi siivittää pallon pohjoispään maalille, takana pöllyää Saharan hiekka. Vaikka 90-luvulla tehtiin kautta aikojen parasta musiikkia, on tuo melodia yksi mieleenpainuneimpia.

Litti-show nähdään keskiviikkoisin ‘94-‘96: Aluksi on vaikea uskoa silmiään, kun #10 iskee olohuoneessamme maaleja liukuhihnalta Euroopan tähtisikermien verkkoon. Mieletöntä, joku on tästä maasta ja näiden kenttien kautta vienyt itsensä maailman jalkapallohuipulle!

Käyn yhä enemmän matseissa myös kavereiden kanssa. Kun Cup-finaali koittaa marraskuussa ‘96, vastassa on TPS ja vierustoverina Tommi. Olympiastadion on aivan liian iso tälle yleisömäärälle. Vaikean kauden lopussa Klubi-huumaa ei ole havaittavissa, mutta uskomme jostain syystä kannustuksemme olevan nyt osa jotakin suurempaa. Klubi nappaa pilkuilta kannun ja viikkoa myöhemmin liigakarsinnasta selviydytään voittajana.

Tästä silmänräpäys – ja tarinaan avautuu uskomaton luku, täydellinen huipennus. Kotimaisella voimalla vahvistunut joukkue voittaa heti mestaruuden ja avaa tien, joka johtaa lopulta Mestarien liigan lohkovaiheeseen ‘98. Kulttimainetta nauttiva liekkilogo nousee nyt korkealle ja symboloi osaltaan 90-luvun ikimuistoisimpia syysiltoja. Tätä ryhmää ja koko Klubi-identiteettiä läpi vuosikymmenen loppupuoliskon ilmentää vahvimmin kapteeni Bana – nähdäänhän pallon reitillä ja erikoistilanteissa yleensä #96-numeron yllä liehuva fleda.

Toteutuneesta unelmasta on laskeuduttava maan pinnalle. Urheilukadulle rakentuu pian uusi koti ja samassa paketissa FC Jokerit tulee ‘99 kisaamaan pääkaupungin herruudesta. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan uutta vuosikymmentä, 2000-luvun alkua!

PS. Viimeinen kausi 1990-luvulla päättyi TV:ssä katkeraan vierastappioon Keith Armstrongin valmentamalle Hakalle, joka vei kaikki mestaruudet 1998-2000. Kaudeksi 2002 Keke tuli Klubiin luotsaten sen heti kahteen kultaan. Vuonna 2015 sama herra valmentaa Ilvestä, joka on ensi kertaa liigassa sitten syksyn ‘96. Mutta nuo ovat jo ihan toisia tarinoita – kuten tulevat olemaan myös 2010-luvun katsomodebytanttien kertomukset vuonna 2035.

(julkaistu 27.5.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)

Derby – Enemmän kuin paikalliskamppailu

(julkaistu 21.4.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)

Heinäkuussa 2006 HJK kohtasi ensi kertaa pääsarjatasolla Hongan, jolla oli takanaan menestyksekäs ja muutenkin kiinnostusta herättänyt alkukausi. Kirjoitin otteluparin odotuksista tuolloin allaolevan kolumnin, josta voi kaivaa lähtökuopat myös HIFK:n starttiin Sonskin porteille.

Nykypäivänä IFK:lta puuttuu pelaajia tuottava laaja juniorityö, mutta seuran kannatuspohja on tunnetusti monilta osin jo futikseenkin kilpailukykyinen Klubin vastaavalle. Katsomokulttuuriin lähtökohdat ovat siis Honkaan nähden seuraavilla askelmilla: Useista eri lajeista kumpuava kannatus sykkii vahvasti Klubin kanssa samassa urbaanissa katukuvassa. Laajemman helsinkiläisen futisyleisön herättäminen on puolestaan toinen tarina, jossa myös HJK:lla on edelleen valtavasti tavoiteltavaa.

Tässä siis yhdeksän vuoden aikahyppy, myös joutsenlauluna Hongan hyvälle ensimmäiselle yritykselle, joka toi mukanaan upeita Klubi-kohtaamisia. Joku hoilasi, että hongassa on voimaa – paremmin ladattuna se voisi olla pysyvästi Klubia vastustamassa. Myös HIFK tietää olevansa enemmän kuin tervetullut kilpakumppani HJK:lle, ja tie on nyt auki. Mutta omaa putkikatsomoa ei kannattane puutarhan porteille lähteä pystyttämään…

Julkaistu KE 5.7.2006 Helsingin Uutiset -lehdessä:

KUN HELSINKI KOHTAA ESPOON

Käsillä ovat hetket, jolloin monilla meistä alkaa kauan odotettu kesäloma ja samalla saamme jännittää jalkapallon MM-kisojen ratkaisuja. Tämän viikon torstaina myös kotimaisessa Veikkausliigassa tehdään historiaa, kun HJK kohtaa kotikentällään espoolaisen FC Hongan.

Taru pääkaupunkiseudun jalkapalloherruudesta on sisältänyt viime aikoina merkittäviä juonenkäänteitä, sillä Honka nousi syksyllä liigaan ensimmäistä kertaa lähes 50-vuotisen historiansa aikana. Vantaalla puolestaan päättyi AC Allianssin surullisen kuuluisa tarina juuri ennen kauden alkua. HJK:n ottelut Allianssia vastaan eivät missään vaiheessa herättäneet suuria tunteita, joten paikallisotteluiden aiheuttamia kylmiä väreitä on ollut heikosti liikkeellä.

Espoossa on ilmeisesti ollut tilausta omalle liigajoukkueelle. Hongan hyvin alkanut debyyttikausi on ollut piristysruiske koko pääkaupunkiseudun urheilulle. HJK–Honka saattaakin kehittyä nopeasti huippuotteluksi, josta puhutaan jo kauden alussa. Ottelupari on toteutunut tuhansia kertoja junioreissa, esimerkiksi Helsinki Cupin eri ikäluokissa se on klassikko. Klubin tai Hongan parissa toimineita ihmisiä on valtavasti, ja vahva juniorityö näkyy päivittäin kaduilla vilistävinä väreinä ja logoina. Toivottavasti tulevaisuudessa myös paikalliskamppailun katsomoon muodostuu sinivalko-keltamusta meri.

Kauden alussa HJK:lle on tullut odotettua enemmän pistemenetyksiä, mutta tasaisessa liigassa kaikki on vielä mahdollista. Sarjataulukon perusteella joukkue lähtee Honka-otteluun haastajana, joten nyt on oiva hetki ottaa askel kohti parempaa. Viikon kuluttua HJK aloittaa kotonaan eurocup-urakan, jossa itseluottamuksen merkitys saattaa olla vielä suurempi.

Hongan valmentaja Mika Lehkosuo edusti Klubia vuosikymmenen ajan ja loisti joukkueen kapteenina Mestareiden Liigassa. Myös valmentajaura, joka on vienyt hänet Suomen arvostetuimpien luotsien joukkoon, alkoi Helsingissä. Hongan pelaajista suurin huomio kohdistuu Hermanni Vuoriseen, joka on tehnyt alkukauden aikana enemmän maaleja kuin HJK yhteensä. Espoolaisten voimavaroina ovat lisäksi yhteistyökumppanit ja kunnianhimoiset visiot, joita suomalainen jalkapalloilu tarvitsee.

Menestystä tavoittelevien seurojen tulee kehittää osaltaan myös katsomokulttuuria. Ensimmäiset liigaottelut Espoossa ovat keränneet paljon kiinnostusta, mutta kovimman uutuudenviehätyksen laantuessa Honka kohtaa väistämättä haasteen: Ovatko kaikki katsojat valmiita maksamaan ottelulipuista ja siten tukemaan oman kaupunkinsa joukkuetta?

Paluu

Töölöläinen esirippu nousee taas, ensi kertaa sitten 27.11. koetun maagisen keskiyön hetken. Sen jälkeen oli aika kääntää katse pois Töölöstä. Pian edessäni hehkui stadion keskellä nukkumalähiötä Brüggen laitamilla ja Klubi edelleen tavoittelemassa jatkopaikkaa helmikuulle. Vaikka suuri unelma ei toteutunut, tuo syyskuusta asti odotettu reissu ja oma HJK-debyyttini ulkomailla oli täydellinen futisvuoden huipennus – kaikkien aikojen marraskuun jatkoksi.

Kotimaassa havaitsin Ilveksen lähestyvän yllättäen. Perinteitä pursuava seura ja ympäröivä maakunta ovat oleellinen osa suomifutista: Nykyisessä kultasuonessamme harva ehkä tulee ajatelleeksi, että vuosina 1992-2008 HJK ylsi mestariksi vain viiden vuoden välein ja lähestulkoon kaikki muut ykkössijat karkasivat Pirkanmaalle. Katsoin myös itään ja tervehdin Kotkan poikii, joiden toivon ahtaavan Kymijoen kautta livahtaneen lippulaivansa nyt pysyvästi pääsatamaan. Ilves ja KTP kaupunkilaisineen ansaitkoon paikkansa luomalla kulttuuria paremmin kuin väistyneet Mypa ja Honka, pelillistä puolta unohtamatta.

Vielä kauempaa idästä näin nousevan auringon tuovan mukanaan aikaisen kevään. Puolellamme ovat olleet ilmojen herrat, joista eräs tunnetaan nyt nimellä Havenaar. Lähempänä kenttätasoa futissydämiä on puolestaan sytytellyt Atomin tarkkuus läpi pre-seasonin. Ja lopulta kun suljen silmäni, voin jo kuulla Töölöstä derbyjen nostamaa historiallista huminaa. Kausi alkakoon!

Kun vuosi sitten #96 vaelsi läpi metrotyömaan takaisin himaan, Urheilukadun kotiasemalla oli varmasti jo monet osaset strategisesti oikeilla raiteilla. Bana kaivoi taktiikkataulun muuttokuormastaan ja ulosmittasi korkealle kumuloituneet odotukset välittömästi. Futiskeskustelussa on puhuttu ”pohjoismainen suurseura HJK” -visiosta, jota kohti on edetty 2010-luvulla. Mutta jatkokehitys vaatii myös kotimaisilta takaa-ajajilta enemmän painetta, jotta Klubin täytyy juosta säännöllisesti kovempaa karkuun. Laitan lisätempotilauksen vetämään Lahti-Seinäjoki-Rovaniemi -akselille, josta on noussut positiivisia signaaleja myös olosuhteiden osalta. Kiihkeämpi taistelu antaa kannattajille enemmän ja houkuttelee maamme eri kolkissa uutta yleisöä paikan päälle.

Nyt on siis aika tehdä paluu omalle paikalle, sinivalkoiselle taivasalle. Matsipäivän tunne on yksi kesäkaipuun kohteista varsinkin raapivien rospuuttokelien aikana. On äärimmäisen hienoa, että kevyen keskuspuistopyöräilyn päässä kotoa esiintyy huippujengi, joka kykenee taistelemaan voitosta monien eurosarjojen kärkijoukkueita vastaan. Kalenterimerkintä ”HJK” kokoaa kaveriporukan kiireisissä elämäntilanteissa, laittaen arjen vaihtopenkille täydellisesti. Ympärillä pörrää tutuksi tulleen naamakirjon lisäksi lupaavasti uusia tulokkaita ja myös paluumuuttajia: Eräs kaverimme lähti 8.5. Banan palatessa mukaan Klubin matsiin ensi kertaa sitten Olympiastadionin ’98-syksyn. Kuinka ollakaan, pari liiga- ja europeliä lisää nähtyään hän löysi itsensä jälleen lohkovaiheesta, ja nyt ajoituksen mestarin povaria polttelee jo kausikortti.

HJK:n kassakone ei laulanut siirtoikkunassa aiempien vuosien kaltaisesti, joten saamme edelleen nauttia sinivalkopaidoissa myös nimistä Lod, Schüller, Baah, Moren, Savage ja Alho. Entä jos nyt tehtäisiin paluu lähitulevaisuuteen, kun DeLorean laskeutuu 21.10.2015: Ketkä ovat tänä vuonna painaneet kengänjälkensä stadilaiseen futishistoriaan? Ja tekeekö joukkueemme matkasuunnitelmia marraskuulle yhdessä vai erikseen?

(julkaistu 15.4.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)