Koti osoitteessa Urheilukatu 5

Vuosituhannen avauskesänä käynnistyi uusi aikakausi myös suomifutiksessa: Saimme pääkaupunkiin vihdoinkin isomman jalkapallostadionin – uuden pyhätön myös meille kannattajille, jotka ennen Finskiä olimme kodittomia. Avausottelussa nurmi vielä irtoili paikoittain, mutta onneksi se on matkan varrella juurtunut ja kestää jopa myöhäissyksyn vaiheita! Kotimme tarjoaa ulkoilmaviihdettä, joka on parhaimmillaan kevään merkeissä, kesän lämmössä ja syysiltojen tunnelmavaloissa. Moni seikka voisi olla paremmin, mutta paikka on monesti osoittanut arvonsa. Sitä on helppo lähestyä, ja sisään on mukava mennä nuorempien tai vanhempien kanssa. Suomalaisessa futiksessa harvaa asiaa on vuosien mittaan voinut pitää itsestäänselvyytenä, joten on ollut iso juttu saada tämä mesta katukuvaan, oleelliseksi osaksi Stadia.

Uutta Töölöä on nähty nyt 15 vuotta, joiden aikana myös HJK:n fanit ovat vieneet jalkapallokulttuuriamme valtavasti eteenpäin. Ennen nykyistä mestaruusputkea nähtiin mielenkiintoinen vuosikymmen, joka sisälsi nousuja ja laskuja, usein kahden vuoden jaksoissa. Syysmatseissa Celticiä (2000) ja Parmaa (2001) vastaan oli heti vahvaa yritystä jatkaa eurohuumaa, mutta sittemmin vastaavia hetkiä saatiin odottaa 2010-luvulle asti (www.hjk.fi/uutiset/Miehet-2166). Tuli jopa muutama kesä, jolloin kannattajan ei tarvinnut tägittää lomasuunnitelmiaan europelien mukaan. Klubi palasi mestariksi kausina 2002-2003, mutta uudistus oli väistämättä edessä kuuluisan ’98-jengin siirtyessä sivurajojen tälle puolelle yksi kerrallaan, osin ulkomaan keikkojen kautta. Samalla koko Klubi-brändi oli hieman hakusessa.

Toisaalta muutos teki kotimaan otteluista eri tavalla kiinnostavia. Mestaruudet jäävät aina vahvimmin historiaan, mutta Töölössä tuolloin luodut urat ja kaistat toimivat kivijalkoina nykypäivälle. Itse diggailin varsinkin kausista 2005-2006, jolloin vieraiksi saatiin ensi kertaa myös IFK Mariehamn ja Honka. Pakasta nostettu jokerikortti, Klubi 04, alkoi osaltaan tuottaa merkkejä uudesta pelaajakehityksen aallosta. Ilman kokemusta ei tarvinnut silti olla: Hopeakaudella 2005 Wallen oli varma portinvartija ja Jensen puolustuksen isäntä, joka sai vierelleen Halstin. Oikean laidan SorsaLampi häikäisi nousuillaan vastustajan maalivahdin. Perpa oli jo edelliskaudella vallannut tonttinsa ja viihtyi usein rankkarialueen kulmalla laittamassa pakkeja solmuun. Koko joukkue onnistui, joten koutsi-Keken toppatakki ei jäänyt edes kesähelteillä narikkaan, sillä kauden avaustappio tuli vasta elokuussa. Seuraavana vuonna hyökkäykseen saatiin uusi suosikki, joka siivitti nuoren jengin uudestaan hopealle: Ghazin kuja kulki läpi vastustajan puolustuksen ottelusta toiseen.

Tämän jälkeen pari vuotta horjahdettiin askel taaksepäin ennen oikean suunnan löytymistä. Edelliskausien avainpelaajia siirtyi Eurooppaan, ja Klubin juhlavuodesta 2007 tuli floppi. Sama alavire jatkui myös 2008, kun kauden päätteeksi Litti kävi Lahden paidassa nappaamassa pronssin Töölöstä. Tuolloin ei mikään näyttänyt innostavalta, mutta vuonna 2015 tiedämme mikä jengi on ollut Suomen paras siitä lähtien.

Europeleistä puhuttaessa taikasana on lohkovaihe. Ne ovat kuin arvokisat pelaajille ja kannattajille – sillä valtavalla lisäyksellä, että saamme matseista kolme kotistadikalle. Karsintavaiheessa puolestaan kakkosmatsin 90 minuuttiin pakkautuu kaikki panos, mikä tekee niistä uniikkeja jännitysnäytelmiä. Yksi teko, mihin Klubi ei ole vielä yltänyt, on lohkovaihepaikan kaappaaminen Sonskilla. Siinä siis tavoiteltavaa, mikäli ottelujärjestys sen suo!

(julkaistu 7.7.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)

Mainokset

Välähdyksiä 90-luvulta

Kultaisen 80-luvun viimeinen kesä alkaa ja pääsen koulujen päätösiltana sateiselle stadikalle Suomi-Hollanti -matsiin. En voi tietää vielä, että tästä alkaa oma elämänmittainen futiskauteni.

Vuosikymmen vaihtuu ja Italia ‘90 tuottaa ensimmäiset arvokisamuistoni – vahvimmassa Diego itkee. Maamme maaginen Litti puolestaan etenee Klubi-visiitiltä Kymenlaakson kautta Ajaxiin ja haluaa valloittaa kymppipaikan. Katson ‘93 ensimmäisen Mestarien liigan finaalin, jossa Basile Boli puskee nimensä syvälle muistiini ja futishistoriaan. USA ‘94 vangitsee minut TV:n äärelle päivin öin: Baggion ja kumppaneiden ansiosta olen lopullisesti myyty kuningaslajille, kun saan samaan aikaan kokea myös omat huippuhetkeni junnufutaajana.

Sisäinen futisliekki on roihahtanut ja ratkaisu löytyy läheltä, vetonaulana Lius. Urheiluruudun maalikimarasta onkin tullut jo tutuksi Kuusysi, Ilves ja moni muu vastustaja. HJK pelaa Bolliksella, pääsen sinne faijan kanssa kaudella ‘94 ja Karatajev tekee meihin molempiin vaikutuksen. Kun rytmikäs kulmapotkubiisi siivittää pallon pohjoispään maalille, takana pöllyää Saharan hiekka. Vaikka 90-luvulla tehtiin kautta aikojen parasta musiikkia, on tuo melodia yksi mieleenpainuneimpia.

Litti-show nähdään keskiviikkoisin ‘94-‘96: Aluksi on vaikea uskoa silmiään, kun #10 iskee olohuoneessamme maaleja liukuhihnalta Euroopan tähtisikermien verkkoon. Mieletöntä, joku on tästä maasta ja näiden kenttien kautta vienyt itsensä maailman jalkapallohuipulle!

Käyn yhä enemmän matseissa myös kavereiden kanssa. Kun Cup-finaali koittaa marraskuussa ‘96, vastassa on TPS ja vierustoverina Tommi. Olympiastadion on aivan liian iso tälle yleisömäärälle. Vaikean kauden lopussa Klubi-huumaa ei ole havaittavissa, mutta uskomme jostain syystä kannustuksemme olevan nyt osa jotakin suurempaa. Klubi nappaa pilkuilta kannun ja viikkoa myöhemmin liigakarsinnasta selviydytään voittajana.

Tästä silmänräpäys – ja tarinaan avautuu uskomaton luku, täydellinen huipennus. Kotimaisella voimalla vahvistunut joukkue voittaa heti mestaruuden ja avaa tien, joka johtaa lopulta Mestarien liigan lohkovaiheeseen ‘98. Kulttimainetta nauttiva liekkilogo nousee nyt korkealle ja symboloi osaltaan 90-luvun ikimuistoisimpia syysiltoja. Tätä ryhmää ja koko Klubi-identiteettiä läpi vuosikymmenen loppupuoliskon ilmentää vahvimmin kapteeni Bana – nähdäänhän pallon reitillä ja erikoistilanteissa yleensä #96-numeron yllä liehuva fleda.

Toteutuneesta unelmasta on laskeuduttava maan pinnalle. Urheilukadulle rakentuu pian uusi koti ja samassa paketissa FC Jokerit tulee ‘99 kisaamaan pääkaupungin herruudesta. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan uutta vuosikymmentä, 2000-luvun alkua!

PS. Viimeinen kausi 1990-luvulla päättyi TV:ssä katkeraan vierastappioon Keith Armstrongin valmentamalle Hakalle, joka vei kaikki mestaruudet 1998-2000. Kaudeksi 2002 Keke tuli Klubiin luotsaten sen heti kahteen kultaan. Vuonna 2015 sama herra valmentaa Ilvestä, joka on ensi kertaa liigassa sitten syksyn ‘96. Mutta nuo ovat jo ihan toisia tarinoita – kuten tulevat olemaan myös 2010-luvun katsomodebytanttien kertomukset vuonna 2035.

(julkaistu 27.5.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)