Koti osoitteessa Urheilukatu 5

Vuosituhannen avauskesänä käynnistyi uusi aikakausi myös suomifutiksessa: Saimme pääkaupunkiin vihdoinkin isomman jalkapallostadionin – uuden pyhätön myös meille kannattajille, jotka ennen Finskiä olimme kodittomia. Avausottelussa nurmi vielä irtoili paikoittain, mutta onneksi se on matkan varrella juurtunut ja kestää jopa myöhäissyksyn vaiheita! Kotimme tarjoaa ulkoilmaviihdettä, joka on parhaimmillaan kevään merkeissä, kesän lämmössä ja syysiltojen tunnelmavaloissa. Moni seikka voisi olla paremmin, mutta paikka on monesti osoittanut arvonsa. Sitä on helppo lähestyä, ja sisään on mukava mennä nuorempien tai vanhempien kanssa. Suomalaisessa futiksessa harvaa asiaa on vuosien mittaan voinut pitää itsestäänselvyytenä, joten on ollut iso juttu saada tämä mesta katukuvaan, oleelliseksi osaksi Stadia.

Uutta Töölöä on nähty nyt 15 vuotta, joiden aikana myös HJK:n fanit ovat vieneet jalkapallokulttuuriamme valtavasti eteenpäin. Ennen nykyistä mestaruusputkea nähtiin mielenkiintoinen vuosikymmen, joka sisälsi nousuja ja laskuja, usein kahden vuoden jaksoissa. Syysmatseissa Celticiä (2000) ja Parmaa (2001) vastaan oli heti vahvaa yritystä jatkaa eurohuumaa, mutta sittemmin vastaavia hetkiä saatiin odottaa 2010-luvulle asti (www.hjk.fi/uutiset/Miehet-2166). Tuli jopa muutama kesä, jolloin kannattajan ei tarvinnut tägittää lomasuunnitelmiaan europelien mukaan. Klubi palasi mestariksi kausina 2002-2003, mutta uudistus oli väistämättä edessä kuuluisan ’98-jengin siirtyessä sivurajojen tälle puolelle yksi kerrallaan, osin ulkomaan keikkojen kautta. Samalla koko Klubi-brändi oli hieman hakusessa.

Toisaalta muutos teki kotimaan otteluista eri tavalla kiinnostavia. Mestaruudet jäävät aina vahvimmin historiaan, mutta Töölössä tuolloin luodut urat ja kaistat toimivat kivijalkoina nykypäivälle. Itse diggailin varsinkin kausista 2005-2006, jolloin vieraiksi saatiin ensi kertaa myös IFK Mariehamn ja Honka. Pakasta nostettu jokerikortti, Klubi 04, alkoi osaltaan tuottaa merkkejä uudesta pelaajakehityksen aallosta. Ilman kokemusta ei tarvinnut silti olla: Hopeakaudella 2005 Wallen oli varma portinvartija ja Jensen puolustuksen isäntä, joka sai vierelleen Halstin. Oikean laidan SorsaLampi häikäisi nousuillaan vastustajan maalivahdin. Perpa oli jo edelliskaudella vallannut tonttinsa ja viihtyi usein rankkarialueen kulmalla laittamassa pakkeja solmuun. Koko joukkue onnistui, joten koutsi-Keken toppatakki ei jäänyt edes kesähelteillä narikkaan, sillä kauden avaustappio tuli vasta elokuussa. Seuraavana vuonna hyökkäykseen saatiin uusi suosikki, joka siivitti nuoren jengin uudestaan hopealle: Ghazin kuja kulki läpi vastustajan puolustuksen ottelusta toiseen.

Tämän jälkeen pari vuotta horjahdettiin askel taaksepäin ennen oikean suunnan löytymistä. Edelliskausien avainpelaajia siirtyi Eurooppaan, ja Klubin juhlavuodesta 2007 tuli floppi. Sama alavire jatkui myös 2008, kun kauden päätteeksi Litti kävi Lahden paidassa nappaamassa pronssin Töölöstä. Tuolloin ei mikään näyttänyt innostavalta, mutta vuonna 2015 tiedämme mikä jengi on ollut Suomen paras siitä lähtien.

Europeleistä puhuttaessa taikasana on lohkovaihe. Ne ovat kuin arvokisat pelaajille ja kannattajille – sillä valtavalla lisäyksellä, että saamme matseista kolme kotistadikalle. Karsintavaiheessa puolestaan kakkosmatsin 90 minuuttiin pakkautuu kaikki panos, mikä tekee niistä uniikkeja jännitysnäytelmiä. Yksi teko, mihin Klubi ei ole vielä yltänyt, on lohkovaihepaikan kaappaaminen Sonskilla. Siinä siis tavoiteltavaa, mikäli ottelujärjestys sen suo!

(julkaistu 7.7.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)

Paluu

Töölöläinen esirippu nousee taas, ensi kertaa sitten 27.11. koetun maagisen keskiyön hetken. Sen jälkeen oli aika kääntää katse pois Töölöstä. Pian edessäni hehkui stadion keskellä nukkumalähiötä Brüggen laitamilla ja Klubi edelleen tavoittelemassa jatkopaikkaa helmikuulle. Vaikka suuri unelma ei toteutunut, tuo syyskuusta asti odotettu reissu ja oma HJK-debyyttini ulkomailla oli täydellinen futisvuoden huipennus – kaikkien aikojen marraskuun jatkoksi.

Kotimaassa havaitsin Ilveksen lähestyvän yllättäen. Perinteitä pursuava seura ja ympäröivä maakunta ovat oleellinen osa suomifutista: Nykyisessä kultasuonessamme harva ehkä tulee ajatelleeksi, että vuosina 1992-2008 HJK ylsi mestariksi vain viiden vuoden välein ja lähestulkoon kaikki muut ykkössijat karkasivat Pirkanmaalle. Katsoin myös itään ja tervehdin Kotkan poikii, joiden toivon ahtaavan Kymijoen kautta livahtaneen lippulaivansa nyt pysyvästi pääsatamaan. Ilves ja KTP kaupunkilaisineen ansaitkoon paikkansa luomalla kulttuuria paremmin kuin väistyneet Mypa ja Honka, pelillistä puolta unohtamatta.

Vielä kauempaa idästä näin nousevan auringon tuovan mukanaan aikaisen kevään. Puolellamme ovat olleet ilmojen herrat, joista eräs tunnetaan nyt nimellä Havenaar. Lähempänä kenttätasoa futissydämiä on puolestaan sytytellyt Atomin tarkkuus läpi pre-seasonin. Ja lopulta kun suljen silmäni, voin jo kuulla Töölöstä derbyjen nostamaa historiallista huminaa. Kausi alkakoon!

Kun vuosi sitten #96 vaelsi läpi metrotyömaan takaisin himaan, Urheilukadun kotiasemalla oli varmasti jo monet osaset strategisesti oikeilla raiteilla. Bana kaivoi taktiikkataulun muuttokuormastaan ja ulosmittasi korkealle kumuloituneet odotukset välittömästi. Futiskeskustelussa on puhuttu ”pohjoismainen suurseura HJK” -visiosta, jota kohti on edetty 2010-luvulla. Mutta jatkokehitys vaatii myös kotimaisilta takaa-ajajilta enemmän painetta, jotta Klubin täytyy juosta säännöllisesti kovempaa karkuun. Laitan lisätempotilauksen vetämään Lahti-Seinäjoki-Rovaniemi -akselille, josta on noussut positiivisia signaaleja myös olosuhteiden osalta. Kiihkeämpi taistelu antaa kannattajille enemmän ja houkuttelee maamme eri kolkissa uutta yleisöä paikan päälle.

Nyt on siis aika tehdä paluu omalle paikalle, sinivalkoiselle taivasalle. Matsipäivän tunne on yksi kesäkaipuun kohteista varsinkin raapivien rospuuttokelien aikana. On äärimmäisen hienoa, että kevyen keskuspuistopyöräilyn päässä kotoa esiintyy huippujengi, joka kykenee taistelemaan voitosta monien eurosarjojen kärkijoukkueita vastaan. Kalenterimerkintä ”HJK” kokoaa kaveriporukan kiireisissä elämäntilanteissa, laittaen arjen vaihtopenkille täydellisesti. Ympärillä pörrää tutuksi tulleen naamakirjon lisäksi lupaavasti uusia tulokkaita ja myös paluumuuttajia: Eräs kaverimme lähti 8.5. Banan palatessa mukaan Klubin matsiin ensi kertaa sitten Olympiastadionin ’98-syksyn. Kuinka ollakaan, pari liiga- ja europeliä lisää nähtyään hän löysi itsensä jälleen lohkovaiheesta, ja nyt ajoituksen mestarin povaria polttelee jo kausikortti.

HJK:n kassakone ei laulanut siirtoikkunassa aiempien vuosien kaltaisesti, joten saamme edelleen nauttia sinivalkopaidoissa myös nimistä Lod, Schüller, Baah, Moren, Savage ja Alho. Entä jos nyt tehtäisiin paluu lähitulevaisuuteen, kun DeLorean laskeutuu 21.10.2015: Ketkä ovat tänä vuonna painaneet kengänjälkensä stadilaiseen futishistoriaan? Ja tekeekö joukkueemme matkasuunnitelmia marraskuulle yhdessä vai erikseen?

(julkaistu 15.4.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)

Kohti uutta

Talvi pakastaa Helsinkiä. Tai oikeastaan on jo kevät, ainakin henkisesti, kun kävelen läpi hiljaiseloa viettävän metsän. Perille päästyäni tutut kasvot ovella kutsuvat uuden kauden kynnykselle. Suunnistan koordinaatille ”keskiviivan kohdille” ja vielä löytyy tilaa Jassun vierestä. Jos tarkennan katseeni kalaverkoille, kenttä sumenee taustalla. On syytä katsoa kauemmas, sillä pallon perässä voi nähdä tulevaisuuteen: Sen ovat Talissa tällä vuosituhannella osoittaneet esimerkiksi Hetemaj, Ring ja Pohjanpalo. Liigacup on kokeilevaa lämmittelyä, joka pakkaa oman fiiliksensä halliin ja pitää paikallisen futismielen virkeänä.

Pelaajatarkkailijaksi voi tekeytyä usein vielä huhtikuussakin: Olemme tervehtineet kevätauringon kanssa herroja nimeltä Oliveira, Ghazi, Smith, Sajdak, Hoesen… Lista lähettää monta kannattajaa vuoristoradalle omien muistojensa sopukoihin. Vuonna 2014 vaunun kärki kääntyi nousuun, kun heti liigastartin jälkeen julkaistiin sopimus Macoumba Kandjin kanssa. Netin koostevideot innostivat jälleen: Palaammeko tämän taiturin johdolla lohkovaiheeseen – vihdoinkin? Kandjin debyytin jälkitunnelmissa töölöläinen kuppila huokui tyytyväisyyttä ja ennusti kentän katsomoon kirkkaampaa loppukesää, vaikka peruutuspeilissä näkyi selvästi vielä edellinen suvi.

Kausi risteili monien käänteiden ja tunteiden kautta. Matka vaati koko joukkueelta valmennustiimiä myöten taidokkaita ja onnekkaita ratkaisuja, joita ilman eivät olisi nämäkään kirjaimet sanoiksi päätyneet. Saimme joulukuulle asti elää Klubin kanssa ikimuistoista tarinaa, jossa yhden päärooleista täytti Mac kiitettävällä tavalla. Tämän enempää en vielä maaliskuussa osannut vaatia.

Kannattajan odotukset ovat jälleen korkealla, kun joukkuetta rakennetaan. Löytyykö tälle kaudelle omien lupausten ja tähtien joukkoon uusi, meille vielä tuntematon helmi?

(julkaistu 12.2.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)