Klo 19:07

Helsinki, torstai 21.8.2014, klo 19:07. Näen ilmassa jo syksyn merkkejä, kun kuulas ilta alkaa laskeutua HJK-Rapid Wien -alkuminuuteilla. Liput on hankittu Klubipäätyyn heti myynnin alettua, mutta oikeastaan vasta nyt kipinä euromatseihin herää uudestaan – sen verran pettymys on kaivertanut Apoel-kotiottelun avauspuoliajan jälkeen. Wienistä saapuneet vierasfanit muistuttavat osaltaan vastarannalla, että myös tässä matsissa pelataan isosta panoksesta. Alan jälleen aistia ympärilläni talveen asti kantavan unelman, vaikka se on vielä kaukainen.

Matsin toisella puoliajalla toivonkipinä joutuu kylmään suihkuun. Päästetyn vierasmaalin jälkeen noustaan kuitenkin tyylillä, joka antaa uskoa: Hiipunut liekki roihahtaa nopeasti, kun Klubi tulee rinnalle ja ohi. Vaikka 90 minuutin jälkeen tulos voisi olla parempikin, niin henkinen yliote saattaa olla nyt HJK:lla.

Ennen toista osaottelua myös kannattajilla on kihelmöivä viikko aikaa pohtia asetelmaa. Klisee on totta – näissä matseissa ratkaisevat usein pienet asiat. Siksi jengin on luotettava loputtomasti itseensä. Oltava askelta edempänä. Yllettävä hiuskarvaa korkeammalle. Matsin aikana virheet pitää kuitata aiheuttamalla isompia virheitä vastustajalle. Varsinkin jos alla on heikompi matsi tai iso pudotus unelmasta, on näytönpaikka tavallista suurempi.

Helsinki, torstai 28.8.2014. Toinen osaottelu alkaa vasta puoli kymmeneltä Suomen aikaa, mutta kaukana Helsingissä on syytä lähteä liikkeelle hyvissä ajoin. Suljen kotioven takanani klo 19:07 ja lähden toiveikkaana kohti Eurooppaa. Kesän pihastudio on iltojen pimetessä jätetty jo taakse, ja nyt kun matsi on myös TV:ssä valtakunnallisesti tarjolla, se on nähtävä isommalta ruudulta. Tällainen ilta vaatii hyvät venyttelyt pohjalle, joten varmistan vielä, että sporttibaarin pöytärykelmän varaus on kunnossa. Se jos mikä on oleellinen juttu klubilaiselle tusinalle, joka saa illan kuluessa myös muutamat tuoreet lisäjalat mukaan joukkoon.

Se nurkkaus vangitsee meidät keskiyöhön asti. Näemme jälleen unohtumattoman comebackin, tällä kertaa välittömästi karmean alkutyrmäyksen jälkeen. Siitä alkaa jatkuvalla spekuloinnilla rikastettu pitkä odotus, joka vie kohti jatkoaikaa… kunnes ikimuistoinen Rapidin vartti kruunaa matsin ja nostaa räjähtävällä nopeudella sanan rapid tuottamaan aina hymyn huulille!

Todellista futiskulttuuria nähdään voitonjuhlien jatkuttua jo hyvän tovin, kun kerjäämme baarista löytyneeltä Jaro-kannattajalta puheen ja ikuistamme nykytekniikalla nämä lyriikat: ”Mitäs tässä, kuten totesin äsken, että suuri askel Suomen futisseuroille eteenpäin kansainvälisillä kentillä. Öö.. Hitto, kippis! Näin se menee. Ens vuonna, Jaron vuoro!”

Ennen muiden vuoroa syksy saa tulla. Heti.

(julkaistu 18.8.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)

Mainokset

Välähdyksiä 90-luvulta

Kultaisen 80-luvun viimeinen kesä alkaa ja pääsen koulujen päätösiltana sateiselle stadikalle Suomi-Hollanti -matsiin. En voi tietää vielä, että tästä alkaa oma elämänmittainen futiskauteni.

Vuosikymmen vaihtuu ja Italia ‘90 tuottaa ensimmäiset arvokisamuistoni – vahvimmassa Diego itkee. Maamme maaginen Litti puolestaan etenee Klubi-visiitiltä Kymenlaakson kautta Ajaxiin ja haluaa valloittaa kymppipaikan. Katson ‘93 ensimmäisen Mestarien liigan finaalin, jossa Basile Boli puskee nimensä syvälle muistiini ja futishistoriaan. USA ‘94 vangitsee minut TV:n äärelle päivin öin: Baggion ja kumppaneiden ansiosta olen lopullisesti myyty kuningaslajille, kun saan samaan aikaan kokea myös omat huippuhetkeni junnufutaajana.

Sisäinen futisliekki on roihahtanut ja ratkaisu löytyy läheltä, vetonaulana Lius. Urheiluruudun maalikimarasta onkin tullut jo tutuksi Kuusysi, Ilves ja moni muu vastustaja. HJK pelaa Bolliksella, pääsen sinne faijan kanssa kaudella ‘94 ja Karatajev tekee meihin molempiin vaikutuksen. Kun rytmikäs kulmapotkubiisi siivittää pallon pohjoispään maalille, takana pöllyää Saharan hiekka. Vaikka 90-luvulla tehtiin kautta aikojen parasta musiikkia, on tuo melodia yksi mieleenpainuneimpia.

Litti-show nähdään keskiviikkoisin ‘94-‘96: Aluksi on vaikea uskoa silmiään, kun #10 iskee olohuoneessamme maaleja liukuhihnalta Euroopan tähtisikermien verkkoon. Mieletöntä, joku on tästä maasta ja näiden kenttien kautta vienyt itsensä maailman jalkapallohuipulle!

Käyn yhä enemmän matseissa myös kavereiden kanssa. Kun Cup-finaali koittaa marraskuussa ‘96, vastassa on TPS ja vierustoverina Tommi. Olympiastadion on aivan liian iso tälle yleisömäärälle. Vaikean kauden lopussa Klubi-huumaa ei ole havaittavissa, mutta uskomme jostain syystä kannustuksemme olevan nyt osa jotakin suurempaa. Klubi nappaa pilkuilta kannun ja viikkoa myöhemmin liigakarsinnasta selviydytään voittajana.

Tästä silmänräpäys – ja tarinaan avautuu uskomaton luku, täydellinen huipennus. Kotimaisella voimalla vahvistunut joukkue voittaa heti mestaruuden ja avaa tien, joka johtaa lopulta Mestarien liigan lohkovaiheeseen ‘98. Kulttimainetta nauttiva liekkilogo nousee nyt korkealle ja symboloi osaltaan 90-luvun ikimuistoisimpia syysiltoja. Tätä ryhmää ja koko Klubi-identiteettiä läpi vuosikymmenen loppupuoliskon ilmentää vahvimmin kapteeni Bana – nähdäänhän pallon reitillä ja erikoistilanteissa yleensä #96-numeron yllä liehuva fleda.

Toteutuneesta unelmasta on laskeuduttava maan pinnalle. Urheilukadulle rakentuu pian uusi koti ja samassa paketissa FC Jokerit tulee ‘99 kisaamaan pääkaupungin herruudesta. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan uutta vuosikymmentä, 2000-luvun alkua!

PS. Viimeinen kausi 1990-luvulla päättyi TV:ssä katkeraan vierastappioon Keith Armstrongin valmentamalle Hakalle, joka vei kaikki mestaruudet 1998-2000. Kaudeksi 2002 Keke tuli Klubiin luotsaten sen heti kahteen kultaan. Vuonna 2015 sama herra valmentaa Ilvestä, joka on ensi kertaa liigassa sitten syksyn ‘96. Mutta nuo ovat jo ihan toisia tarinoita – kuten tulevat olemaan myös 2010-luvun katsomodebytanttien kertomukset vuonna 2035.

(julkaistu 27.5.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)

Paluu

Töölöläinen esirippu nousee taas, ensi kertaa sitten 27.11. koetun maagisen keskiyön hetken. Sen jälkeen oli aika kääntää katse pois Töölöstä. Pian edessäni hehkui stadion keskellä nukkumalähiötä Brüggen laitamilla ja Klubi edelleen tavoittelemassa jatkopaikkaa helmikuulle. Vaikka suuri unelma ei toteutunut, tuo syyskuusta asti odotettu reissu ja oma HJK-debyyttini ulkomailla oli täydellinen futisvuoden huipennus – kaikkien aikojen marraskuun jatkoksi.

Kotimaassa havaitsin Ilveksen lähestyvän yllättäen. Perinteitä pursuava seura ja ympäröivä maakunta ovat oleellinen osa suomifutista: Nykyisessä kultasuonessamme harva ehkä tulee ajatelleeksi, että vuosina 1992-2008 HJK ylsi mestariksi vain viiden vuoden välein ja lähestulkoon kaikki muut ykkössijat karkasivat Pirkanmaalle. Katsoin myös itään ja tervehdin Kotkan poikii, joiden toivon ahtaavan Kymijoen kautta livahtaneen lippulaivansa nyt pysyvästi pääsatamaan. Ilves ja KTP kaupunkilaisineen ansaitkoon paikkansa luomalla kulttuuria paremmin kuin väistyneet Mypa ja Honka, pelillistä puolta unohtamatta.

Vielä kauempaa idästä näin nousevan auringon tuovan mukanaan aikaisen kevään. Puolellamme ovat olleet ilmojen herrat, joista eräs tunnetaan nyt nimellä Havenaar. Lähempänä kenttätasoa futissydämiä on puolestaan sytytellyt Atomin tarkkuus läpi pre-seasonin. Ja lopulta kun suljen silmäni, voin jo kuulla Töölöstä derbyjen nostamaa historiallista huminaa. Kausi alkakoon!

Kun vuosi sitten #96 vaelsi läpi metrotyömaan takaisin himaan, Urheilukadun kotiasemalla oli varmasti jo monet osaset strategisesti oikeilla raiteilla. Bana kaivoi taktiikkataulun muuttokuormastaan ja ulosmittasi korkealle kumuloituneet odotukset välittömästi. Futiskeskustelussa on puhuttu ”pohjoismainen suurseura HJK” -visiosta, jota kohti on edetty 2010-luvulla. Mutta jatkokehitys vaatii myös kotimaisilta takaa-ajajilta enemmän painetta, jotta Klubin täytyy juosta säännöllisesti kovempaa karkuun. Laitan lisätempotilauksen vetämään Lahti-Seinäjoki-Rovaniemi -akselille, josta on noussut positiivisia signaaleja myös olosuhteiden osalta. Kiihkeämpi taistelu antaa kannattajille enemmän ja houkuttelee maamme eri kolkissa uutta yleisöä paikan päälle.

Nyt on siis aika tehdä paluu omalle paikalle, sinivalkoiselle taivasalle. Matsipäivän tunne on yksi kesäkaipuun kohteista varsinkin raapivien rospuuttokelien aikana. On äärimmäisen hienoa, että kevyen keskuspuistopyöräilyn päässä kotoa esiintyy huippujengi, joka kykenee taistelemaan voitosta monien eurosarjojen kärkijoukkueita vastaan. Kalenterimerkintä ”HJK” kokoaa kaveriporukan kiireisissä elämäntilanteissa, laittaen arjen vaihtopenkille täydellisesti. Ympärillä pörrää tutuksi tulleen naamakirjon lisäksi lupaavasti uusia tulokkaita ja myös paluumuuttajia: Eräs kaverimme lähti 8.5. Banan palatessa mukaan Klubin matsiin ensi kertaa sitten Olympiastadionin ’98-syksyn. Kuinka ollakaan, pari liiga- ja europeliä lisää nähtyään hän löysi itsensä jälleen lohkovaiheesta, ja nyt ajoituksen mestarin povaria polttelee jo kausikortti.

HJK:n kassakone ei laulanut siirtoikkunassa aiempien vuosien kaltaisesti, joten saamme edelleen nauttia sinivalkopaidoissa myös nimistä Lod, Schüller, Baah, Moren, Savage ja Alho. Entä jos nyt tehtäisiin paluu lähitulevaisuuteen, kun DeLorean laskeutuu 21.10.2015: Ketkä ovat tänä vuonna painaneet kengänjälkensä stadilaiseen futishistoriaan? Ja tekeekö joukkueemme matkasuunnitelmia marraskuulle yhdessä vai erikseen?

(julkaistu 15.4.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)