Kultaisen 80-luvun viimeinen kesä alkaa ja pääsen koulujen päätösiltana sateiselle stadikalle Suomi-Hollanti -matsiin. En voi tietää vielä, että tästä alkaa oma elämänmittainen futiskauteni.
Vuosikymmen vaihtuu ja Italia ‘90 tuottaa ensimmäiset arvokisamuistoni – vahvimmassa Diego itkee. Maamme maaginen Litti puolestaan etenee Klubi-visiitiltä Kymenlaakson kautta Ajaxiin ja haluaa valloittaa kymppipaikan. Katson ‘93 ensimmäisen Mestarien liigan finaalin, jossa Basile Boli puskee nimensä syvälle muistiini ja futishistoriaan. USA ‘94 vangitsee minut TV:n äärelle päivin öin: Baggion ja kumppaneiden ansiosta olen lopullisesti myyty kuningaslajille, kun saan samaan aikaan kokea myös omat huippuhetkeni junnufutaajana.
Sisäinen futisliekki on roihahtanut ja ratkaisu löytyy läheltä, vetonaulana Lius. Urheiluruudun maalikimarasta onkin tullut jo tutuksi Kuusysi, Ilves ja moni muu vastustaja. HJK pelaa Bolliksella, pääsen sinne faijan kanssa kaudella ‘94 ja Karatajev tekee meihin molempiin vaikutuksen. Kun rytmikäs kulmapotkubiisi siivittää pallon pohjoispään maalille, takana pöllyää Saharan hiekka. Vaikka 90-luvulla tehtiin kautta aikojen parasta musiikkia, on tuo melodia yksi mieleenpainuneimpia.
Litti-show nähdään keskiviikkoisin ‘94-‘96: Aluksi on vaikea uskoa silmiään, kun #10 iskee olohuoneessamme maaleja liukuhihnalta Euroopan tähtisikermien verkkoon. Mieletöntä, joku on tästä maasta ja näiden kenttien kautta vienyt itsensä maailman jalkapallohuipulle!
Käyn yhä enemmän matseissa myös kavereiden kanssa. Kun Cup-finaali koittaa marraskuussa ‘96, vastassa on TPS ja vierustoverina Tommi. Olympiastadion on aivan liian iso tälle yleisömäärälle. Vaikean kauden lopussa Klubi-huumaa ei ole havaittavissa, mutta uskomme jostain syystä kannustuksemme olevan nyt osa jotakin suurempaa. Klubi nappaa pilkuilta kannun ja viikkoa myöhemmin liigakarsinnasta selviydytään voittajana.
Tästä silmänräpäys – ja tarinaan avautuu uskomaton luku, täydellinen huipennus. Kotimaisella voimalla vahvistunut joukkue voittaa heti mestaruuden ja avaa tien, joka johtaa lopulta Mestarien liigan lohkovaiheeseen ‘98. Kulttimainetta nauttiva liekkilogo nousee nyt korkealle ja symboloi osaltaan 90-luvun ikimuistoisimpia syysiltoja. Tätä ryhmää ja koko Klubi-identiteettiä läpi vuosikymmenen loppupuoliskon ilmentää vahvimmin kapteeni Bana – nähdäänhän pallon reitillä ja erikoistilanteissa yleensä #96-numeron yllä liehuva fleda.
Toteutuneesta unelmasta on laskeuduttava maan pinnalle. Urheilukadulle rakentuu pian uusi koti ja samassa paketissa FC Jokerit tulee ‘99 kisaamaan pääkaupungin herruudesta. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan uutta vuosikymmentä, 2000-luvun alkua!
PS. Viimeinen kausi 1990-luvulla päättyi TV:ssä katkeraan vierastappioon Keith Armstrongin valmentamalle Hakalle, joka vei kaikki mestaruudet 1998-2000. Kaudeksi 2002 Keke tuli Klubiin luotsaten sen heti kahteen kultaan. Vuonna 2015 sama herra valmentaa Ilvestä, joka on ensi kertaa liigassa sitten syksyn ‘96. Mutta nuo ovat jo ihan toisia tarinoita – kuten tulevat olemaan myös 2010-luvun katsomodebytanttien kertomukset vuonna 2035.
(julkaistu 27.5.2015, kirjoittaja: Tuomas Ryhänen)
KLUBILAINEN 